Sisäistä monologiaa

Olen niin väsynyt. Väsynyt taistelemaan mielihalujani vastaan. Miksen vain voi olla normaali, niin kuin muutkin ihmiset. Miksi en pysty tai halua syödä terveellisesti ja monipuolisesti, vaikka tiedän sen merkittävät, positiiviset vaikutukset elimistööni ja mieleeni. Miksi haluan riuduttaa itseni huonolla ruualla päivästä toiseen, mielihalusta toiseen. 

Joka ilta katson itseäni peilistä ja vannon lopettavani tämän hulluuden, johon olen niin kyllästynyt. Mikä minut silti saa syömään samat roskat joka päivä uudelleen? Stressaantuneisuus, välinpitämättömyys, laiskuus, saamattomuus? Olen koko alkaneen vuoden toivonut voivani jäädä pois töistä, jotta voisin keskittyä täydellisesti pääni sisäisiin asioihin. Tietenkään se ei ole ollut mahdollista vakituisen työsuhteen vuoksi. Mikä tietenkään ei ole huono asia raha-asioiden suhteen, mutta taas stressantuneisuustason suhteen asia on toinen. Ahdistuneisuus on jatkuva olotila, joka on kiireen ja riittämättömyyden seurausta. 

Teen paljon iltavuoroja. Jos käyn ennen työpäivää salilla, en yleensä kerkeä tehdä kotona ruokaa tai siivota. En jaksa herätä 06-07välillä tekemään ennen työvuoroa kaikkea sitä mitä mielestäni pitäisi tehdä, kuten ruoka, siivous, pyykinpesu, sali, koiran lenkitys, kaupassa käynti, esikoisen kanssa oleminen kun hän on päässyt koulusta, ystävien tapaaminen jne. Olen työvuoron jälkeen 22.15 kotona, jolloin käytän useasti vielä koiran ulkona ja syön iltapalan. Nukkumaan rauhoitun vasta puolelta öin, koska hektisen työpäivän jälkeen en pysty välittömästi rauhoittumaan. Lisäksi toistuvien iltavuorojen vuoksi näen kuopustani aivan liian harvoin. Joidenkin iltavuorojen välissä teen esimerkiksi yhden aamuvuoron joka alkaa 06. Uni jää vähäiseksi, reiluun neljään tuntiin, joka sekin on pätkittäistä "mitä jos en herääkään" -tunteen vuoksi. Aamuvuoron työtehtävät ovat raskaita, joten vähäinen uni yhdistettynä fyysiseen rasitukseen tekee sen, että olen täysin kuutamolla koko työpäivän jälkeisen ajan. Sekin vähäinen ilta-aika kotona menee sohvalla torkkumiseen, vaikka lapsilla olisi niin paljon asiaa. Miehenkin kanssa olisi mukavaa jutella päivän asioista, muutenkin olla lähellä ja hassutella.

Uskon, että koko perhe kärsii tästä, en vain yksin minä. Jatkuvan roskaruuan ja herkkujen syönti tekee meistä kaikista levottomia, kärsimättömiä ja laiskoja. Oma mielialani tarttuu myös lapsiin sekä mieheen, jolloin kaikilla pinna palaa hyvin herkästi. Lapset käyvät ylikierroksilla ja minä en jaksa sitä. Olen usein omissa ajatuksissani kun mietin paljon tätä tilannetta, ja kun en huomioi muita, huomioni yritetään saada keinolla millä hyvänsä, ja jälleen palaa pinna.

Nytkin olen käyttänyt aamupalaan ja tämän kirjoittamiseen jo yli kaksi tuntia, vaikka vannoin siivoavani heti kun herään. Valvoin yöllä kolmeen asti, sillä en vain halunnut jostain syystä käydä nukkumaan. Nyt olen sitten väsynyt. Ja olen ollut poissaoleva, vaikka kuopus olisi tarvinnut enemmän huomiota.

Tulee niin huono mieli kun luen tämän kirjoituksen. En halua tällaista elämää. Ei lapsuudenkodissani ollut ikinä tällaista, enkä halua omillekaan lapsilleni tällaisia muistoja heidän lapsuudestaan, vaan niitä samanlaisia kuin itsellänikin on. Tahtoisin vuoden mittaisen irtioton töistä. Tahtoisin keskittyä perheeseeni, ystäviini ja itseeni. Tahtoisin löytää itseni, tutustua siihen henkilöön kuka olen ja mitä haluan. 

Mutta miten sen voin tehdä? Laskut on maksettava ja harrastukset kustannettava. Vaikka en osaakaan olla kateellinen sanan varsinaisessa merkityksessä, niin silti näinä hetkinä kadehdin heitä, jotka ovat tajunneet tehdä kovasti töitä ansaitakseen ison palkan, tai heitä, jotka nyt vain ovat sattuneet syntymään kultalusikka suussa mitä raha-asioihin tulee. Sanotaan ettei raha tee onnelliseksi, mutta mielestäni se kuitenkin helpottaisi elämää enemmän kuin voisin edes kuvitella.

Vaatetta

Bongasin uusimmassa MeNaisissa olevasta lyhyestä artikkelista nettikauppoja jotka myy isomman koon vaatteita, ja villiinnyin aivan täysin evans.co.uk sivustoilla. Löysin monia paitoja, ihania maximekkoja ja mikä kaikkein uskomattominta: naisten kenkiä, jotka mittojensa puolesta voisi sopia minun jalkaani, sekä kauniita alusvaatteita. Mukavinta oli, että hinnat eivät poikenneet sen kummemmin näistä suomestakin löytyvistä ketjuvaateliikkeistä. Sain poimittua ostoskoriin vajaalla 600e vaatteita, mutta koska en noin paljon voi kerralla vaatteisiin laittaa, jätin koriin vain kaikkein tarpeellisimmat. Yritän keretä huomenna tai alkuviikosta tutustua paremmin tilauksen tekemiseen, jotta saisin vaatteet kotiin ennen kesäkuun alkua, jolloin tiedossa on ylppärijuhlat.

Nyt kun liikuntaa tulee harrastettua useamman kerran viikossa, on ongelmaksi muodostunut sopivien treenivaatteiden löytyminen. Pitkiä t-paitoja on osunut kohdalle ihan mukavasti, kuin myös sopivia urheiluliivejä, mutta housuja en löydä mistään. Minulla on käytössä yhdet ja samat housut, jotka olen ostanut useita vuosia sitten, ja nyt ne alkaa kirjaimellisesti hajoamaan päälle. Joudun niitä tietenkin pesemään jatkuvasti, sillä olen, varsinkin näiden kahden menossa olevan, treenin jälkeen kuin uitettu koira ja treenivaatteet on läpimärät joka kohdasta. 

Löysin lauantaina sattumalta Stadiumista Niken Dri-Fit juoksuhousut. Vyötärössä on napit ja vetoketju, sekä todella joustava kuminauha. Malli on muutenkin väljä. Noiden edukkaiden ominaisuuksien vuoksi suurin koko, xl, mahtui päälleni. Nyt on todella ihanat, kevyet ja hikoilemattomat housut lenkille. Aiemmin jouduin käyttämään alusta asti vihaamiani Adidaksen verryttelyhousuja, jotka on oikein paksua ja tukahduttavaa kangasta. Niiden vuoksi olen joskus tehnyt lenkkejä jopa farkuissa, koska nekin ovat olleet miljoonasti miellyttävämmät jalassa. 

Nyt ovat siis kaikki vinkit tervetulleita, mistä voisi ostaa tai tilata isoja kokoja olevia teknisiä pitkälahkeisia löysänmallisia housuja salille?

Olen toivonut äitienpäivälahjaksi joko 12 kilon kahvakuulaa, tai sitten kissanpentua. Lähden nyt untenmaille jännittämään toteutuuko jompikumpi toiveista, vai onko perhe hankkinut jotain muuta yllätystä.

Hehkutus

Kylläpä oli mahtifiilis tiistaina saliohjelmaa tehdessä, kun huomasin, että jaksoin nousta askel-kyykystä ihan oikeasti lihaksia käyttäen, enkä vain jotenkin ylös pungertaen. Ensimmäistä kertaa koko saliharrastuksen aloitettuani oli tunne, että lihakset kannattelee, enkä vain lyllerrä vuorena eteenpäin. Oih, en kertakaikkiaan muistanut miltä sellainen tunne tuntuu, siitä on niin monta vuotta aikaa.

Tykkään niiiin paljon tuosta toiminnallisesta ohjelmasta, johon siis kuuluu kahvakuulalla heilautus, mave ja kyykky+pystysoutu. Näiden jälkeen sykkeen nosto ja seuraavat kolme liikettä, askelkyykky, vartalon kierto ja staattinen pito. Taas sykkeen nosto ja viimeiset kaksi liikettä, eli vatsat ja hyvää huomenta. Teen kaksi kierrosta, ja sykkeet hipoo pilviä. En kyllä ihan heti halua siirtyä takaisin kuntosalilaitteisiin, niillä en oikeastaan edes saanut lihaksia kipeiksi, muutamia poikkeuskertoja lukuunottamatta.

Perjantain tavoitteeseen on jäljellä enää kerrat kumpaakin harjoitetta. Tänään piti tehdä intervalli, mutta suunnitelmat menivätkin uusiksi illan osalta, niin en kerennyt mitenkään lenkille. Joka tietenkin harmitti, ja milläpäs minä harmituksen muutoin häivytän kuin syömällä, kun en kerran liikkumaan päässyt.

Olen lukenut läpi menneinä parina viikkona Mä katoan blogia, ja siinä jos missä on ihmisellä innoittava asenne! Joka kerta kun olen aamuisin lukaissut muutaman postauksen, olen saanut selkeämmän kuvan siitä miksi haluan parantua syömishäiriöstäni ja miksi haluan jaksaa harrastaa liikuntaa siinä missä muutkin. Haluan itsekin tuon saman elämänilon takaisin. Haluan tähän elämääni muutakin kuin tämän sairauden.

Parempia valintoja

Olotila on vihdoin ja viimein muuttunut parempaan päin! Alavireisyyttä ja mikään ei kiinnosta -oloa kestikin jo aivan tarpeeksi kauan, jotta se kävi jo ihan tosissaan ärsyttämään. Jospa nyt olisin taas saanut uuden vaihteen silmään ja meno olisi vähän tasaisempaa, toivoa sopii.

Tavattuani viime viikolla PT:n tavoitteeksi tuli tehdä ennen seuraavaa tapaamista, joka on tämän viikon perjantaina, kolme kertaa intervalliharjoitus ja neljä kertaa uusi toiminnallinen saliohjelma ( = pieni kuolema). Kummatkin olen tehnyt nyt kahdesti. Tuntuu hyvältä, että liikkuminen lähti taas käyntiin hyvin luonnollisesti heti, kun olin saanut karistettua ahdistuneen olotilan harteiltani. Yleensä liikunta on jäänyt tällaisten hetkien jälkeen taas kokonaan, hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Joten kun liikkumiset menee oikeasti jo kivasti omalla painollaan, aion nyt keskittyä entistä enemmän ruokapuoleen.

Eilen surffailin useamman tunnin eri sivustoilla etsien tietoa oikeanlaisesta vitamiinien ja hivenaineiden saannista ja merkkailin muistiinpanoihin tärkeimpiä asioita. Olen ollut tietoinen superfoodeista, kukapa ei olisi, on niistä sen verran kohkattu tuossa hetki sitten, mutta nyt otin niistäkin enemmän selvää. Juttuja on kovasti puolesta ja vastaan, lähinnä itseäni kiinnosti maca, spirulina ja kookostuotteet. Kuka se nyt sitten osaa kertoa mikä on absoluuttinen totuus näiden superfoodien kanssa, tai ylipäänsä minkä tahansa tuotteiden. Onko viranomaisten suosittelemat ruoat sen turvallisempaa syötävää kuin nämä levät sun muut. Jos oikein tarkasti tutkitaan, niin tuntuu että syöpään sairastuu pelkästään jo leipää haistelemalla. Toisaalta luulisi luontaistuotteiden olevan terveellisempiä kuin yksikään syömäni lääketabletti masennukseen ja ahdistukseen. Pyörähdin ennen töihinmenoa punnitse ja säästä -liikkeessä ja ostin cashew pähkinöiden lisäksi kylmäpuristettua luomu kookosöljyä. Koitan totutella makuun käyttämällä sitä ensialkuun kanaruuissa, sen kanssa osaan mieltää kookoksen yhteensopivaksi. Ostin myös muutaman kuivatun goji -marjan maistiaiseksi, mutta pitäydyn kuitenkin mieluummin kotoisessa mustikassa. Maku ei ollut paha, mutta mustikoita saa metsästä ilmaiseksi.

Tämän päivän syömiset ja tekemiset menivät mallikkaasti, laitanpa tähän nähtäväksi mitä teen ja syön silloin, kun suklaa ei sula suussa ja sipsit rousku hampaissa

Intervallitreeni tyhjään mahaan

Aamu: Elovena pikakaurapuuro makuna proteiini+kaneli, Valo paahdettu pellavarouhe+mustikka (aivan ehdoton lisä puuroon! Suosittelen maistamaan), mustikoita ja loraus Valion luomu mustikkakeittoa, sillä pikapuuron maku oli aivan kamala ja piti saada poistettua sitä keinolla millä hyvänsä. Yleensä syön myllyn parhaan kaurahiutale+kuitu puuroa ja aina veteen keitettynä. Lisäksi söin vielä Valion ProFeel persikkarahkan ja vettä hurjasti.

Reipas kävely salille 15-20min+toiminnallinen salitreeni, joka pitää sykkeen sen verran korkealla, että aika-ajoin tuntuu siltä kuin voisi vain oksentaa+loppuverryttely ja venyttelyt

Lounas: iso kulhollinen salaattia Picnicissä, lisänä kanafilettä, lämminsavulohta, loraus kastiketta ja täysjyväpatongin pala, sekä mango-ananassmoothie. Vettä myös reilusti

Töissä välipalana Ehrmann maitorahka ja purkillinen ananasta sekä paljon vettä. Päivälliseksi kanaa ja riisiä. Jonkun ajatuskatkon myötä en ostanut vihanneksia lainkaan?! Normaalisti olisin syönyt miniluumutomaatteja ja kurkkua lisäksi.

Kotona ryytyneenä iltapalaksi söin 2 Vaasan miniruispalaa, välissä sipaisut oivariinia ja 2 Valion 5% sulatejuustoa, vähän tonnikalaa ja muutama miniluumutomaatti ja paljon mustikoita ja vettä.

Mahassa on ihana olo, aivan toista kuin mitä tässä pari viimeviikkoa on ollut. Näin kun tajuaisisyödä aina!

Pelkoa ja ahdistusta

Kahden viikon salilla käymättömyys meni tänään vihdoin ja viimein rikki. Tuskin olisin saanut itsestäni mitään irti saliohjelmallani, sillä ylitsepääsemätön velttous/ei kiinnosta olotila söi motivaatiota, joten ajattelin fiksusti ja menin ohjatulle tunnille. Se olikin toinen kerta kun nyt tämän aloituksen jälkeen kävin tunnilla. Olotila oli sielläkin ikävä kyllä ahdistunut, ja loppua kohden energia oli täysin loppu ja mieli kiukkuinen. Tunnille osallistui myös yksi tuttu henkilö lähipiiristäni, sekä sellainen henkilö mikä kävi aikoinaan useasti samoilla tunneilla kanssani. Silloin olin 40 kiloa laihempi ja jaksoin tehdä hieman toisenlaisilla painoilla liikkeet, punnerrukset eivät näyttäneet naurettavilta pyllistyksiltä ja vatsalihasliikkeet meni ilman huijaamista. Huomasin, että tämä henkilö tunnisti minut välittömästi, ja muisti minut vuosien takaa. Ilman noita seikkoja olisin selvinnyt body pumpista ihan ok fiiliksellä. Tiedän että en olisi saanut välittää tuollaisista seikoista, mutta minkäs teet kun pää ei tottele.

Minulla olisi ollut aamulla tapaaminen PT:n kanssa uuden toiminnallisen saliohjelman puitteissa, mutta arvatkaa kuka huonomuistinen unohti tyystin koko asian? PT soitti ja kyseli perään, kyllä harmitti kun tajusin missanneeni tapaamisen. Olen joutunut olemaan kipeiden lasten kanssa kotona koko viikon, niin en tullut yhtään vilkaisseeksi kalenteria ja olen muutenkin ihan pihalla normirutiineista. Uuden ohjelman opettelu jää sitten tiistaille.

En meinaa saada ahdistuneisuuden tunteita peitottua ollenkaan. Huominen töihinmenokin on pyörinyt mielessä jo toista päivää, eikä se ole ollut kovin innostavaa. Kunpa saisinkin vain jäädä omaan kotiin, eikä tarvitsisi lähteä ovesta ulos ollenkaan. Minulla on niin ruma olo sisäisesti ja ulkoisesti. Pumpissakaan en kestänyt katsoa yhtään itseäni peilistä, pois lähtiessä hissiin tuli muitakin ihmisiä ja meinasin flipata viimeistään siinä vaiheessa. Kaupassa yritin kulkea ja käyttäytyä kuin varjo, tässä tapauksessa maailman isoin varjo.
Aavistan kyllä, että huominen työpäivä on ihan mukava ja haluan mennä heti huomenna salille uudestaan. Nyt vaan olen hetkeksi pudonnut pois rutiineista ja syventynyt liiaksi oman pään sisäisiin juttuihin. Siksi kotoa lähteminen tuntuu niin vaikealta. Täällä on niin paljon turvallisempaa.

Laihiksellako?

Olen miettinyt miettimästä päästyäni, että mikä meni vikaan? Miksi koin paremmaksi alkaa syöpöttelemään, kuin pysyä sovituissa asioissa ja määrissä, koska ne kuitenkin teki minulle hyvää ja olin asioihin tyytyväinen. Päädyin seuraavanlaiseen tulokseen: huomasin laihtuvani huomaamatta sen seurauksena, että olin syönyt jo yli viikon ajan normaalisti ja käynyt liikkumassa. Pääni sisällä käänsin laihtumiseni niin päin, että olen nyt laihiksella (vaikka oikeasti siitä ei ollut edelleenkään kyse missään vaiheessa). IIIK!! Laihis tarkoittaa pääni sisällä salaatinlehtiä ja naurettavan pieniä annoksia, huutavaa nälkää ja kärvistelyä. Silloinhan ei voi syödä hyvin ja liikkua kohtuudella, ei saa syödä enää ikinä herkkuja eikä varsinkaan jättää yhtäkään lepopäivää, ettei vain liho. Ja joka aamu on käytävä vaa'alla, mielellään illallakin, jolloin painon tulee olla vähemmän kuin aamulla. Muuten olen syönyt liikaa ja olen pilannut tämän koko homman. Pään sisällä takoo sen hyvän olon sijasta vain ajatus "nyt on pakko laihtua, olen laihiksella". Tästä säikähtäneenä on parempi alkaa syömään ihan hulluna, koska ainakin siinä olen onnistuja. Laihiksen mokaan joka tapauksessa.
No voi itkut mun kanssani!

Tästä siis opimme nähtävästi sen, että minulle ei pidetä tarkkaa kcal määrärajaa, koska otan siitä kamalat paineet jos ylitän sen pienestikin. Eikä minulla myöskään toimi kerran viikossa karkkipäivä, koska jos satun ottamaan jonain muuna päivänä jonkun tarjoaman karkin tms. ajattelen heti kaiken olevan täysin pilalla, koska en olisi saanut tehdä noin, säännöissä ei lukenut. Nuo molemmat rajoitteet vahvistavat minussa oloa olevani laihiksella, joka taas säikäyttää minut ja saa asiat pois raiteiltaan. Positiivisena asiana PT näki sen, että tajuan nämä kaikki itse, ymmärrän mitä minun tulee tehdä eritavalla jos jokin juttu ei toimi. Hänen kanssaan on mukava pohtia näitä, koska hän ei tuomitse, vaan on ymmärtäväinen ja ohjaa taas oikealle uralle. Positiivista on myös se, että niinä päivinä kun olin saanut ennen tätä isoa repsahdusta täytettyä ruokapäiväkirjaa, olen osannut syödä oikein. PT:n ei tarvinnut puuttua ruokavalintoihini, sillä ne olivat kaikki olleet ihan hyviä. Ei myöskään laitettu minulle mitään kilo-tai senttimäärää mitä pitäisi seuraavassa punnituksessa olla pois. Ainoa tavoite on saada mitat laskemaan alaspäin, määrillä ei ole merkitystä.

On se pää kummallinen vekotin. Toivottavasti saisin sen toimimaan mahdollisimman pian normaalimmin.

Haaste

Sain ensimmäisen haasteeni, kiitos siitä hajoitajahallitse :)

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusilla haastetuille
4. Pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Jokaisen pitää kertoa, kenet on haastanut
6. Ei takaisin haastamista. 

Ensin 11 asiaa minusta

1. Pidän lukemisesta, musiikista, käsitöistä, liikkumisesta, keväästä ja perjantaipäivistä
2. Peitän sisäisen pahanoloni herkästi muilta, paitsi kotona olen sellainen kuin olen.
3. Rakastan tanssimista, mutta tanssin vain kun olen tarpeeksi humalassa. Sitä tapahtuu muutaman kerran vuodessa. 
4. Kyllästyn nopeasti, tarvitsen paljon vaihtelua.
5. Ärsyynnyn helposti tooooodellllla hiiiiitaaaiiiisiiiinnnn ja maalaisjärjettömiin ihmisiin.
6. Yritän ajatella kaikista ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää. Minulle ei riitä perusteluksi se, että joku muu sanoi tuon olevan huono ihminen.
7. Meillä on koira ja hamsteri. Tahtoisin vielä kissan.
8. Tahtoisin olla yksityiselämässäni aktiivinen, paljon aikaansaava ja vähän extreme. Oikeasti olen laiska, tavallinen ja liian mukavuudenhaluinen.
9. Pelkään hämähäkkejä ja pimeää.
10. Olen ihminen, jota on helppo lähestyä ja jolle on helppo puhua. Pidän muiden ihmisten auttamisesta ja hymyn saamisesta toisen kasvoille. 
11. Elämänohjeeni on "tee toisille niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän"


Haastekysymykset
1. Tuletko toimeen itsesi kanssa? Vaihtelevasti. Joskus raivoan itselleni typeryydestä, tavaroiden hukkaamisesta, muistamattomuudesta, huonosti valituista sanoista... Olen kuulema muiden mielestä ylipäänsä liian ankara itselleni. En vain tykkää tehdä virheitä, vaikka tiedostan että se on hyvinkin inhimillistä.
2. Miksi pidät blogia, miten se vaikuttaa sinuun? Ryhdyin pitämään blogia, jotta saisin oman pääni sisällä myllertävät asiat järjestykseen ja löytäisin vertaistukea. Koen blogin pitämisen voimaannuttavana ja olen saanut jo nyt oivalluksia miksi teen niin tai näin ja missä tilanteissa.
3. Oletko unelma-ammatissasi tai tiedätkö mikä sinusta tulee isona? En ole. Kaupan alalle ajauduin puolivahingossa opiskelujeni lomassa tullessani täysi-ikäiseksi. Olen opiskellut kolmeen eri ammattiin (pidän uuden oppimisesta), siitä huolimatta olen tainnut pelätä muutosta liiaksi mennäkseni muualle töihin. En luota kykyihini tai osaamiseeni. Tahtoisin olla täydellinen siinä mitä teen, ja epäonnistuminen pelottaa liikaa. Tilanteeni on tällä hetkellä kuitenkin ihan ok, sillä työni on  monipuolista ja olen tällä alalla moniosaaja. Haavenani olisi olla joko taittaja, puheterapeutti tai perhetyöntekijä.
4. Uskotko olevasi onnellisempi tavoitepainossasi tai tavoitekunnossasi? Uskoisin olevani. En häpeäisi itseäni niin paljon ja uskaltaisin olla rohkeammin ulospäin se, mikä olen nyt sisäisesti.
5. Onko sinulla haaveita joita et uskalla toteuttaa? miksi et? Haaveita minulla on monia. Toiset jäävät toteutumatta luultavasti sen takia, että en omista kultakaivosta. Toiset saattaisin saada toteutettua jos olisin rohkeampi. Näistä kumpaankin liittyy suurin haaveeni, saada mahdollisuus asua vuosi tai muutama ulkomailla perheeni kanssa. Tässäkin asiassa pelot liittyvät epäonnistumiseen. Mitä jos en pärjääkään?
6. Millä herkuttelet? Hyvällä ruualla = pihvi, kermaiset perunat, ihana kastike + samenttinen creme brulee. Jos mietitään kevyempää vaihtoehtoa, niin löysin vastikään sellaisen makunautinnon kuin mustikka skyr ja mansikat, se oli äärimmäisen hyvää ja tyydytti lohturuokahalun.
7. Mistä saat energiaa, mikä on ihanaa? Kevät ja auringonpaiste. Hyväntuuliset ja pyyteettömät ihmiset. Liikunta ja hien irtoaminen. Lasten nauru ja rakkaus.
8. Pelkäätkö hammaslääkäriä? Pelkään, tai ehkä enemminkin inhoan. Olisi pitänyt käydä jo viimevuonna, mutta olen vitkutellut ja vatkutellut. 
9. Vinkkisi painonpudoktukseen? Älä mieti sitä painonpudottamisena. Mieti sitä uuden harrastuksen aloittamisena ja uusien hyvien ruokien löytämisenä ja syömisenä.
10. Onko sinulla esikuvaa/esikuvia? kuka? Ei minulla taida olla. En ihannoi ketään tiettyä henkilöä. Enemmänkin arvostan heitä, jotka ovat saaneet paljon hyvää aikaan joko itselleen tai muille, olemalla esimerkillinen ja aidosti välittävä.
11. Mitä odotat seuraavalta vuodelta? Että elämässäni olisi enemmän ylensyönnittömiä päiviä kuin ylensyöntipäiviä. Että saisin uuden haasteen työelämässä. Että olisin rohkeampi.


11. kysymystä haastetuille

1. Ensimmäinen muistosi?
2. Mitä teet/ajattelet, jos vastaan kävelee ihminen joka hymyilee sinulle?
3. Luonteesi parhain ja pahin puolesi? miksi mielestäsi nämä?
4. Mitä sitten, kun olet päässyt tavoitteeseesi?
5. Mitä tahtoisit elämääsi juuri nyt?
6. Miten rentoudut?
7. Kesken kiivaan keskustelun tajuat olevasi väärässä. Jatkatko valitsemallasi tiellä, vai voitko myöntää tappion?
8. Tekeekö mielestäsi raha onnelliseksi? miksi?
9. Löytyykö kaapistasi luurankoja? Jos, niin kerro yksi?
10. Totanoinniiku, mitä niiku sanaa ööö inhoat totanoinniiku yli kaiken, tiäx?
11. Oletko mielestäsi onnekas?

Jos kysymykset menee liian henkilökohtaiseksi, voit muuttaa vapaasti kysymysmuotoa tai jopa koko kysymyksen :)


Haastan (ihan kovin pajon ei ole vielä kerennyt tulemaan näitä tuttuja blogeja...)

Amandan ja Taatelin