Onnistumisia

Mennyt viikko on ollut hyvin antoisa. Olen tehnyt hyviä oivalluksia ruuan suhteen, saanut päässä pyörivän oravanpyörän hidastumaan, liikkunut, vahvistunut ja olen hymyillyt pitkästä aikaa aidosti. On tuntunut itsevarmemmalta ja vahvemmalta persoonalta. Lisäksi on menossa seitsemäs päivä ilman ahmintaa.

Töissä on ollut mukava huomata jaksavansa paljon enemmän kuin hetki sitten, alahyllyille kyykistelykään ei ole tuntunut maailman vaikeimmalta tehtävältä. Sukatkin sujahtavat jalkaan helpommin kuin aikoihin. Salilla nostelen jo hieman isompia painoja kuin aloittaessani. Eilen ollessani salihuoneessa yksin, uskaltauduin hyllymään juoksumaton päällä sen verran, että sain juostua 2 minuutin ajan. En ole juossut moneen vuoteen yhtään. Jaksoin myös tehdä alkuverryttelyksi puolen tunnin kävelyn nopealla vauhdilla ja isommilla kaltevuuksilla sekä saliohjelman jälkeen crossarin päällä sujahti toinen puolituntinen katsoen tämän viikon iholla sarjaa. Hävettävän helppoa!

Tänään on viikon toinen lepopäivä. Pienesti mieluilen salille, mutta jottei tämä taas kääntyisi nurinkurin, niin yritän vain nyt nauttia tästä hetkestä ja vaimentaa pään sisällä kuuluvan äänen joka yrittää sanoa, että olen huono jos en tänäänkin liiku niin että hiki irtoaa. Söin "aamulla" (heräsin klo 11) ihanan hotelliaamiaistyyppisen aamupalan ja äsken elokuvaa katsoessa eilisestä jääneitä sipsejä ja hedelmäkarkkeja. Juurikin noiden takia ääni sisällä yrittää sanoa, että liikkumaan!! Pelkään, että lihon, vaikka en todellakaan nyt laihduta. Tässä on taas se minun perinteinen ongelma, ahnehdin liikaa liian pienessä ajassa, ja en nyt puhu ruuasta, vaan yrityksestä suhtautua terveellisemmin elämääni. Malttia siis.

Vapaapäivä

On niin hyvä olo! Asiat tuntuvat valoisammilta ja helpommilta kuin vielä pari viikkoa sitten. Kunpa tämä olo pysyisi muistissani silläkin hetkellä, kun tuntuu että pitäisi syödä kaksin käsin. Blogin pitäminen ja salilla käynti on nostanut taistelutahtoani huomattavasti ja tällä hetkellä on olo, että pärjään. Olen hetkellisesti normaali, sillä tavalla kuin kaikki muutkin.

Tänään kävin syömässä ravintolassa. Tiedän, että ravintolaruuat pitävät sisällään monenmonituista kilokaloria, mutta mieleeni ei ikinä ole tullut että katsoisin netistä syömäni annoksen kalorit. Tänään sen tein ja meinasin nielaista teet väärään kurkkuun. Annoksissa oli poikkeuksetta 1000-2000 kcal ja rasvamäärät huiteli pitkälle yli 100g:ssa. HUH! Syömäni ruoka sisälsi 1000kcal. Löysin luettelosta kaksi vaihtoehtoa joista toisessa oli vähän alle, ja toisessa vähän päälle 600kcal. Valitsen seuraavan kerran niistä siis jomman kumman.
Eipä sillä, yleensä ravintolassa käydään harvoin, ja silloin kun sinne mennään, ei ole mitään järkeä laskea minkään kaloreita. Minun ahmintakausiini kuitenkin kuuluu runsas ravintolaruuan kulutus, parhaimmillaan alku-, pää- ja jälkiruokineen. Ensinnäkin tuhlaan siihen paljon rahaa, toisekseen syön kertaistumalta monen päivän energiatarpeen edestä. Ja kun on alkuun päästy, niin mahaan uppoaa sen jälkeen myös ne normi sipsi/karkkimätötkin. Stupid, or what?

Kohta olen lähdössä elokuviin. Huvikseni mittasin pussiin pienen määrän karkkia ja sipsiä. Siitäkin sain yhteismääräksi 1000kcal. Normaalisti, ilman ahmintakautta, söisin tuon määrän kolminkertaisesti. Aivan hulluja lukuja! Vielä sekin päivä on edessä, kun vähennän herkkujen syöntiä  enemmälti, niin ehkä näistä luvuista alkaa itämään ajatus miten järkeistän syömisiäni sen tultua ajankohtaiseksi. Nyt olen edelleen tyytyväinen, että en ahmi. 
Normaali kotiruoka lautasmallin mukaan on mielestäni parhain tapa laihtua, ainakin henkilöllä joka on ahmintaan taipuvainen. Ei tarvitse laskea ja säännöstellä, on vapaus syödä monipuolisesti, jolloin ei tule tarvetta ahmia kaikkea sitä, mistä on dietin aikana kieltäytynyt. 

Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.

Addikti

Päivät 2 ja 3 sujuivat jälleen ilman syöminkejä. Monen monta terveellistä valintaa on tullut tehtyä ja liikuntaa järkevästi harrastettua. Herkkuja olen myös syönyt, vähän kuin ohimennen. Ei niin, että enkö olisi tajunnut mitä teen tai kiinnittänyt siihen huomiota, vaan niin, että en ole tehnyt siitä ahdistunutta mörköä pääni sisällä. Olen onnistunut olla ajattelematta herkkujen syömistä maailman negatiivisempana asiana. Vaakakin kertoi aamulla, että ahminta on tältä erää taltutettu, 135,8kg komeili lukemissa.

Hyvä minä! Yksi askel eteenpäin.

Keskittyessäni herkkujen ahmintaan paikkaan sillä yleensä jotain. Se on kuin laastari pikkulapsen polvessa, joka auttaa murheessa. Tätä laastaria ei vain kehtaa esitellä pihan muille lapsille yhtä ylpeänä. Yleensä laastarilla kuitenkin on tapana parantaa niin, ettei mitään ole lopulta nähtävissä, tässä tulos on täysin päinvastainen, oikeastaan tämä laastari sairastuttaa vain entistä enemmän.

Olen kerran aikaisemmin onnistunut laihduttamaan reilu 40kg. Sillä kerralla en käsitellyt päänsisäisiä oloja ja tuntemuksia juuri ollenkaan. Paahdoin vain menemään, repien itseäni vain enemmän ja enemmän rikki. Kanavoin syömisestä tulevan hyvänolontunteen seuraavaan kohteeseen, joten pian olin addiktoitunut erilaisiin liikuntalajeihin ja rakkaudenkohteiden etsimiseen. Hyvin hyvin kuluttavaa ja väärin!! Siinä oltiin sitten ensimmäisen pysähdyksen äärellä ja masennuksen oireet tulivat kuvioihin mukaan. En todellakaan löytänyt keskitietä, vaan paahdoin oikealta kaistalta suoraan vasemmalle ja siitä suoraan ojaan.

Elämä rauhoittui tavattuani mieheni ja ruvettuani odottamaan toista lasta. Syömingit tulivat jälleen mukaan kuvioihin, liikuntakin jäi kokonaan. Oli kiva syödä, kun oli kivaa! Addiktoiduin jälleen ruokaan ja kilot tulivat ryminällä takaisin muutamien lisäkilojen kera. Vasemmalta kaistalta suoraan oikealle, ja ojaan.

Koko elämäni ajan olen elänyt näissä asioissa "väärällä tavalla". Täysiä, tai ei ollenkaan. Pikku hiljaa ymmärrykseeni alkaa painautua ajatus eheytymisestä ja elämän normalisoitumisesta. Nyt olen siihen valmis!