Kylläpä oli mahtifiilis tiistaina saliohjelmaa tehdessä, kun huomasin, että jaksoin nousta askel-kyykystä ihan oikeasti lihaksia käyttäen, enkä vain jotenkin ylös pungertaen. Ensimmäistä kertaa koko saliharrastuksen aloitettuani oli tunne, että lihakset kannattelee, enkä vain lyllerrä vuorena eteenpäin. Oih, en kertakaikkiaan muistanut miltä sellainen tunne tuntuu, siitä on niin monta vuotta aikaa.
Tykkään niiiin paljon tuosta toiminnallisesta ohjelmasta, johon siis kuuluu kahvakuulalla heilautus, mave ja kyykky+pystysoutu. Näiden jälkeen sykkeen nosto ja seuraavat kolme liikettä, askelkyykky, vartalon kierto ja staattinen pito. Taas sykkeen nosto ja viimeiset kaksi liikettä, eli vatsat ja hyvää huomenta. Teen kaksi kierrosta, ja sykkeet hipoo pilviä. En kyllä ihan heti halua siirtyä takaisin kuntosalilaitteisiin, niillä en oikeastaan edes saanut lihaksia kipeiksi, muutamia poikkeuskertoja lukuunottamatta.
Perjantain tavoitteeseen on jäljellä enää kerrat kumpaakin harjoitetta. Tänään piti tehdä intervalli, mutta suunnitelmat menivätkin uusiksi illan osalta, niin en kerennyt mitenkään lenkille. Joka tietenkin harmitti, ja milläpäs minä harmituksen muutoin häivytän kuin syömällä, kun en kerran liikkumaan päässyt.
Olen lukenut läpi menneinä parina viikkona Mä katoan blogia, ja siinä jos missä on ihmisellä innoittava asenne! Joka kerta kun olen aamuisin lukaissut muutaman postauksen, olen saanut selkeämmän kuvan siitä miksi haluan parantua syömishäiriöstäni ja miksi haluan jaksaa harrastaa liikuntaa siinä missä muutkin. Haluan itsekin tuon saman elämänilon takaisin. Haluan tähän elämääni muutakin kuin tämän sairauden.
Sun kuntosaliohjelma kuulostaa ihan loistavalta! itekkin tykkäisin :) Ja kiitos kauniista sanoista, itse näen itseni edelleen ahmijana ja jumittajana eli hommaa on tehtävä ulkoisen muutoksen huomaamisen lisäksi sisäisen muutoksen tajuamiseen.
VastaaPoistaVarmasti syömishäiriö on osana koko loppuelämää, sen kanssa pitää vain oppia tulemaan toimeen. Se tuskin on huono asia jos joskus syö liikaa, niin tekee kaikki ihmiset joskus. Pääasia, että se on vain hyvin satunnaista, eikä jää roikkumaan siihen syömiskierteeseen. Itse en tosin ole kirjoituksistasi huomannut, että olisit enää pahasti koukussa ahmintaan. Ehkä sinulla on se pelko koko ajan mielenperukoilla, että jos antaa pikkusormen, niin se on sitten siinä. Itsekin toivon pääseväni samaan moodiin kuin sinä, että ruoka on vain polttoainetta, eikä "nautintoaine". Nautinto tulisi muualta, kuten liikunnasta.
VastaaPoistaKiitos siis motivaatiosta ja monesta ajattelemisen aiheesta :)