Herkut ympärilläni

Syömishäiriöinen kaupassa töissä, on sama, kuin alkoholisti baarissa töissä. Aikamoista kuumotusta pitkin päivää kassalla työskennellessä, kun katsoo miten muut ihmiset syö. Ennen en kiinnittänyt mitään huomiota muiden ostoksiin, nyt pullat, keksit, limsat, suklaat ja sipsit hyppivät silmilleni tämän tästä. Tilanne on vähän sama kuin jos vaikka olet raskaana, niin kaikki ympärillä olevat naiset näyttävät myös olevan pieniin päin, vaikka et sitä aiemmin ollut huomannut, tai kun ostat uuden auton, niin kohta huomaatkin kaikkien muidenkin ajelevan samanlaisella, vaikka aiemmin et ollut kiinnittänyt niihin autoihin mitään huomiota.

Nyt minun silmin katsottuna kaikki paikat ovat täynnä herkkuja ja kaikki niitä ostaa ja syö. Se tuntuu jostain syystä ällöttävältä juuri tällä hetkellä. Mietin, että miten ne voi tehdä noin? En siis todellakaan halveksi heitä tai mieti että "no eipä tuonkaan tarvitsisi enää pullaa napaansa mättää". Kyse ei ole mistään tuollaisesta. Ne tuotteet on tällä hetkellä muuttuneet päässäni pahan olon tuojiksi, ja vihdoin olen tajunnut sen, että pärjään pitkiä aikoja ilman niitä.

Muutamana viime päivänä olen joutunut ostamaan suklaata, koska en ole päässyt pakkomielteisestä "mun on pakko saada tota" -tunteesta yli niiden suhteen. En syönyt niitä, mutta jostain syystä niiden ostaminen ja laukussa säilyttäminen oli pakollinen juttu. Toivottavasti pääsen tuosta nopeasti eteenpäin, muutoin lapsilla on aikasta reippaasti karkkia lauantaisin.

Lueskelin läpi kaikki nuo aiemmat kirjoitukset. Silloin paino oli näyttänyt olevan 136,6kg kieppeillä. Nyt, kaksi viikkoa sitten vaaka näytti lukemia 153,8kg. Että on tullut syötyä sitten niin... Onneksi eilen lukema oli jo himpun alempi, 149kg. Eilen illalla olin ystävän kanssa baarissa pilkkuun asti, ja ketoosin sain katkaistua kyllä varmasti juotujen mansikkamargaritojen ja siiderien vuoksi. Tänään söin jostain syystä kolme pientä donitsipalloa, joita mun ei edes tehnyt mieli, mutta jotenkin koin, että nyt voin tänään syödä kun podin pientä krapulaa. Ei ne edes yhtään maistuneet minulle, siinä ohessa söin myös neljä after eightiä, ne kyllä edelleen oli hyviä! Suklaasta en taida päästä koskaan kokonaan vieroittumaan, mutta tuosta vehnähötöstä kyllä. Ja helpostikin. Mutta siihen se sitten jäi, lähinnä otti päähän kun söin nuokin, kun ei niistä saa enää samanlaista vastetta kuin aiemmin. Huomenna (tai itseasiassa tänään, kello on jo niin paljon) takaisin matalille hiilareille, puoli kiloa kasviksia ja vähän marjoja. Tämän viikon tavoitteena on saada pysyvästi tuo puoli kiloa kasviksia ja marjoja ruokavalioon.

Välikuolema

No niin, olisikohan jo nyt voimaa jatkaa siitä mihin jäin. Käsittämättömän tympeän ja pitkän ajanjakson jälkeen tuntuu, että olen vihdoin elossa ja itse määräämässä elämäni suuntaa. 

Painoa on kertynyt, rahat on menneet syömiseen (eikä ole riittäneetkään), itkuja on itketty, hammasta purtu ja itseeni olen ollut pettynyt monen monta kertaa. Salimaksut ja PT:t maksettu turhaan, ahdistuttu, oltu pitkään sairauslomalla, lopulta lopettanut uskomisen itseeni ja luovuttanut. Hakenut ja saanut lähetteen laihdutusleikkaukseen, mutta epäröinyt sen toimivuutta omalla kohdalla, josta seurasi lisäahdistuminen ja edelleen lihominen... Siinä noin lyhyesti siitä, että mitä kuuluu. Noiden kaikkien jälkeen nyt vihdoin hymyilyttää ja paino on laskusuhdanteinen ihan oman itseni toiminnan takia.

Koin jonkin näköisen valaistumisen ja ahaa -elämyksen tässä syksyllä. Jos vähärasvainen ja hiilihydraattipitoinen ruokavalio saa minut käyttäytymään kuin itsetuhoinen kamikaze, niin miksi ihmeessä yritän tunkea itseäni siihen muottiin? En ymmärtänyt, enkä keksinyt muuta vastausta kuin että näin on viisaat sanoneet homman pelittävän ja tämä lammas on mennyt kiltisti perässä. 

En alunperin muista mistä ajatus lähti, mutta yhtäkkiä huomasin hankkineeni taustatietoa karppaamisesta ja ostin karppauksen ABC -kirjan jonka luin ihan tohkeissani ja päätin että tässä tämä nyt on! Se mun juttu! Tässä vaiheessa hypin henkisesti riemusta ja päätös vaihtaa täysin virallisten ruokasuositusten vastaiseen ruokavalioon oli helppo. 

Päätöksessä on ollut myös helppo pysyä, sillä yhtäkkiä, mikä on aivan käsittämätöntä, en enää kärsikään kokopäiväketutuksista, alakuloisuudesta ja ahdistuksesta ruokaa kohtaan. Syöminen on ihanaa ja ruuan teko vielä ihanampaa ja kaikki ruuat maistuu niin hyviltä, että lemmikkieläimetkin meinaa seota niistä tuoksusta. Olen aikoinaan osannut tehdä hyvää ruokaa, mitä kaikki kehui. Noin 5 vuotta sitten tapahtui jotain, ja yhtäkkiä kukaan ei tykännyt tekemästäni ruuasta, enkä itsekään siitä enää piitannut. Sen jälkeen en ole pahemmin satunnaisia kertoja/innostuksia enempää kokkaillut keittiössä. 

Viimeiset kolme viikkoa olen ensimmäistä kertaa vuosiin ollut todellisesti irti tunnesyömisestä ja herkuista. Ette usko kuinka helpottunut olo minulla on. Ihan kuin koko elämä olisi pelastunut. Ja se on minulle paljon se.