Välikuolema

No niin, olisikohan jo nyt voimaa jatkaa siitä mihin jäin. Käsittämättömän tympeän ja pitkän ajanjakson jälkeen tuntuu, että olen vihdoin elossa ja itse määräämässä elämäni suuntaa. 

Painoa on kertynyt, rahat on menneet syömiseen (eikä ole riittäneetkään), itkuja on itketty, hammasta purtu ja itseeni olen ollut pettynyt monen monta kertaa. Salimaksut ja PT:t maksettu turhaan, ahdistuttu, oltu pitkään sairauslomalla, lopulta lopettanut uskomisen itseeni ja luovuttanut. Hakenut ja saanut lähetteen laihdutusleikkaukseen, mutta epäröinyt sen toimivuutta omalla kohdalla, josta seurasi lisäahdistuminen ja edelleen lihominen... Siinä noin lyhyesti siitä, että mitä kuuluu. Noiden kaikkien jälkeen nyt vihdoin hymyilyttää ja paino on laskusuhdanteinen ihan oman itseni toiminnan takia.

Koin jonkin näköisen valaistumisen ja ahaa -elämyksen tässä syksyllä. Jos vähärasvainen ja hiilihydraattipitoinen ruokavalio saa minut käyttäytymään kuin itsetuhoinen kamikaze, niin miksi ihmeessä yritän tunkea itseäni siihen muottiin? En ymmärtänyt, enkä keksinyt muuta vastausta kuin että näin on viisaat sanoneet homman pelittävän ja tämä lammas on mennyt kiltisti perässä. 

En alunperin muista mistä ajatus lähti, mutta yhtäkkiä huomasin hankkineeni taustatietoa karppaamisesta ja ostin karppauksen ABC -kirjan jonka luin ihan tohkeissani ja päätin että tässä tämä nyt on! Se mun juttu! Tässä vaiheessa hypin henkisesti riemusta ja päätös vaihtaa täysin virallisten ruokasuositusten vastaiseen ruokavalioon oli helppo. 

Päätöksessä on ollut myös helppo pysyä, sillä yhtäkkiä, mikä on aivan käsittämätöntä, en enää kärsikään kokopäiväketutuksista, alakuloisuudesta ja ahdistuksesta ruokaa kohtaan. Syöminen on ihanaa ja ruuan teko vielä ihanampaa ja kaikki ruuat maistuu niin hyviltä, että lemmikkieläimetkin meinaa seota niistä tuoksusta. Olen aikoinaan osannut tehdä hyvää ruokaa, mitä kaikki kehui. Noin 5 vuotta sitten tapahtui jotain, ja yhtäkkiä kukaan ei tykännyt tekemästäni ruuasta, enkä itsekään siitä enää piitannut. Sen jälkeen en ole pahemmin satunnaisia kertoja/innostuksia enempää kokkaillut keittiössä. 

Viimeiset kolme viikkoa olen ensimmäistä kertaa vuosiin ollut todellisesti irti tunnesyömisestä ja herkuista. Ette usko kuinka helpottunut olo minulla on. Ihan kuin koko elämä olisi pelastunut. Ja se on minulle paljon se.