Kahden viikon salilla käymättömyys meni tänään vihdoin ja viimein rikki. Tuskin olisin saanut itsestäni mitään irti saliohjelmallani, sillä ylitsepääsemätön velttous/ei kiinnosta olotila söi motivaatiota, joten ajattelin fiksusti ja menin ohjatulle tunnille. Se olikin toinen kerta kun nyt tämän aloituksen jälkeen kävin tunnilla. Olotila oli sielläkin ikävä kyllä ahdistunut, ja loppua kohden energia oli täysin loppu ja mieli kiukkuinen. Tunnille osallistui myös yksi tuttu henkilö lähipiiristäni, sekä sellainen henkilö mikä kävi aikoinaan useasti samoilla tunneilla kanssani. Silloin olin 40 kiloa laihempi ja jaksoin tehdä hieman toisenlaisilla painoilla liikkeet, punnerrukset eivät näyttäneet naurettavilta pyllistyksiltä ja vatsalihasliikkeet meni ilman huijaamista. Huomasin, että tämä henkilö tunnisti minut välittömästi, ja muisti minut vuosien takaa. Ilman noita seikkoja olisin selvinnyt body pumpista ihan ok fiiliksellä. Tiedän että en olisi saanut välittää tuollaisista seikoista, mutta minkäs teet kun pää ei tottele.
Minulla olisi ollut aamulla tapaaminen PT:n kanssa uuden toiminnallisen saliohjelman puitteissa, mutta arvatkaa kuka huonomuistinen unohti tyystin koko asian? PT soitti ja kyseli perään, kyllä harmitti kun tajusin missanneeni tapaamisen. Olen joutunut olemaan kipeiden lasten kanssa kotona koko viikon, niin en tullut yhtään vilkaisseeksi kalenteria ja olen muutenkin ihan pihalla normirutiineista. Uuden ohjelman opettelu jää sitten tiistaille.
En meinaa saada ahdistuneisuuden tunteita peitottua ollenkaan. Huominen töihinmenokin on pyörinyt mielessä jo toista päivää, eikä se ole ollut kovin innostavaa. Kunpa saisinkin vain jäädä omaan kotiin, eikä tarvitsisi lähteä ovesta ulos ollenkaan. Minulla on niin ruma olo sisäisesti ja ulkoisesti. Pumpissakaan en kestänyt katsoa yhtään itseäni peilistä, pois lähtiessä hissiin tuli muitakin ihmisiä ja meinasin flipata viimeistään siinä vaiheessa. Kaupassa yritin kulkea ja käyttäytyä kuin varjo, tässä tapauksessa maailman isoin varjo.
Aavistan kyllä, että huominen työpäivä on ihan mukava ja haluan mennä heti huomenna salille uudestaan. Nyt vaan olen hetkeksi pudonnut pois rutiineista ja syventynyt liiaksi oman pään sisäisiin juttuihin. Siksi kotoa lähteminen tuntuu niin vaikealta. Täällä on niin paljon turvallisempaa.
Kovin tuttuja tunteita minullekin. Miten usein olenkaan ajatellut juuri noin kuin kirjoitit: "Kunpa saisinkin vain jäädä omaan kotiin, eikä tarvitsisi lähteä ovesta ulos ollenkaan." Noihin tilanteisiin olisi hyvä saada jokin toinen käyttäymismalli, joka auttaisi pois siitä ahdistuksesta, ja helpottaisi lähtemistä, mutta ainakaan itse en ole vielä osannut sellaista kehittää. Mutta ahdistuksen käsittely vaikka siitä tänne blogiin kirjoittamalla auttaa kyllä.
VastaaPoistaTsemppiä töihin ja salitreeniin! Muista, että ensimmäinen kerta tauon jälkeen on aina vaikein, ja suoriuduit jo siitä, joten nyt varmasti helpottaa!
Kiitos taas ihanainen Amanda :) Luin kyllä sinun viestin heti silloin kun lähetti sen, mutta nyt sain aikaiseksi vasta vastata siihen. Taas on ihan toisenlainen fiilis päällä, ja tuntuu että olen taas nousemassa täältä ylös, pikkuhiljaa. Itse en ole myöskään keksinyt mitään käyttäytymismallia tuollaisiin tilanteisiin. Ainoastaan itsensä pakottaminen ja ajattelu, että en halua alistua tähän oloon, on ainoat avut päästä ovesta ulos.
Poista