Olen miettinyt miettimästä päästyäni, että mikä meni vikaan? Miksi koin paremmaksi alkaa syöpöttelemään, kuin pysyä sovituissa asioissa ja määrissä, koska ne kuitenkin teki minulle hyvää ja olin asioihin tyytyväinen. Päädyin seuraavanlaiseen tulokseen: huomasin laihtuvani huomaamatta sen seurauksena, että olin syönyt jo yli viikon ajan normaalisti ja käynyt liikkumassa. Pääni sisällä käänsin laihtumiseni niin päin, että olen nyt laihiksella (vaikka oikeasti siitä ei ollut edelleenkään kyse missään vaiheessa). IIIK!! Laihis tarkoittaa pääni sisällä salaatinlehtiä ja naurettavan pieniä annoksia, huutavaa nälkää ja kärvistelyä. Silloinhan ei voi syödä hyvin ja liikkua kohtuudella, ei saa syödä enää ikinä herkkuja eikä varsinkaan jättää yhtäkään lepopäivää, ettei vain liho. Ja joka aamu on käytävä vaa'alla, mielellään illallakin, jolloin painon tulee olla vähemmän kuin aamulla. Muuten olen syönyt liikaa ja olen pilannut tämän koko homman. Pään sisällä takoo sen hyvän olon sijasta vain ajatus "nyt on pakko laihtua, olen laihiksella". Tästä säikähtäneenä on parempi alkaa syömään ihan hulluna, koska ainakin siinä olen onnistuja. Laihiksen mokaan joka tapauksessa.
No voi itkut mun kanssani!
Tästä siis opimme nähtävästi sen, että minulle ei pidetä tarkkaa kcal määrärajaa, koska otan siitä kamalat paineet jos ylitän sen pienestikin. Eikä minulla myöskään toimi kerran viikossa karkkipäivä, koska jos satun ottamaan jonain muuna päivänä jonkun tarjoaman karkin tms. ajattelen heti kaiken olevan täysin pilalla, koska en olisi saanut tehdä noin, säännöissä ei lukenut. Nuo molemmat rajoitteet vahvistavat minussa oloa olevani laihiksella, joka taas säikäyttää minut ja saa asiat pois raiteiltaan. Positiivisena asiana PT näki sen, että tajuan nämä kaikki itse, ymmärrän mitä minun tulee tehdä eritavalla jos jokin juttu ei toimi. Hänen kanssaan on mukava pohtia näitä, koska hän ei tuomitse, vaan on ymmärtäväinen ja ohjaa taas oikealle uralle. Positiivista on myös se, että niinä päivinä kun olin saanut ennen tätä isoa repsahdusta täytettyä ruokapäiväkirjaa, olen osannut syödä oikein. PT:n ei tarvinnut puuttua ruokavalintoihini, sillä ne olivat kaikki olleet ihan hyviä. Ei myöskään laitettu minulle mitään kilo-tai senttimäärää mitä pitäisi seuraavassa punnituksessa olla pois. Ainoa tavoite on saada mitat laskemaan alaspäin, määrillä ei ole merkitystä.
On se pää kummallinen vekotin. Toivottavasti saisin sen toimimaan mahdollisimman pian normaalimmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti