Hahaa! Päivä 1 selvitty ilman ahmimista. Voi että olen hyvä kun onnistuin! Vaikka eilen kirjoitinkin tavoitteestani olla koko viikko ahmimatta, niin silti etenen päivä kerrallaan ja olen tyytyväinen jokaisesta päivästä ilman hallitsematonta syömistä. Toivon, että tuntojen purku tänne blogiin edesauttaa pääsemään tasapainoon päänsisäisessä kamppailussa ja oravanpyörässä.
Olen aina rakastanut omaehtoista liikuntaa. Koululiikunta sen sijaan oli painajaista. Olin useimmiten kahden viimeisen joukossa joukkueiden valinnassa, kukaan kun ei halunnut lihavaa lasta pilaamaan oman joukkueen mahdollisuuksia voittoon. Tilanne oli aina yhtä nöyryyttävä ja näytti selvästi sen paikan mihin kuuluin. Kynnysmatoksi.
Ostin viikko sitten jäsenyyden kuntosalille. Tilanne oli pelottava, jouduinhan sitoutumaan vuodeksi johonkin jonka saatan seuraavan ahmintajakson aikana unohtaa olevan olemassa. Lenkkeily- ja jumppakärpänen on puraissut minua lukemattomat kerrat, mutta yhtä monta kertaa homma on loppunut kuin seinään noin viikon-kahden kuluessa. Miksi harrastaa kuntoilua, kun ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä, kun vetää herkkuja kaksin käsin? Juuri tuohon ajattelutapaan aion tehdä nyt muutoksen. Liikunta tuo hyvänolontunteen ja virkeyttä keskellä ahmintaakin, joten tahdon jatkaa salilla käyntiä syömingeistä huolimatta.
Tässäkin asiassa olen joko tai -ihminen. Joko liikun ihan hulluna, niin että jokaisen lenkin jälkeen jalat on muussia ja henkinen väsymys on vielä pahempaa kuin fyysinen, sillä ajattelu "en pysty, jaksa enkä osaa" vie viimeisenkin nautinnon tekemisestä. Toisessa ääripäässä liikkuminen rajoittuu sohvalla kyljen kääntämiseen. Tästä toimintatavasta eroon pääseminen vaatii aikaa ja totuttelua, mutta aion onnistua löytämään tässäkin asiassa sen kultaisen keskitien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti