Rantapallo

Ai että sentään! Ei olisi pitänyt taas nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tosi tyylikkäästi vedin penkin alle koko eilisen illan. Kävin kylässä, ja tarjolla oli sen seitsemää sorttia. Makeista jutuista en niin välitä, joten ei niiden kanssa mitään ongelmaa, mutta söin niin helvetin paljon riisipiirakoita munavoin, erilaisten metwurstien ja kasviksien kanssa, sipsiä, dippiä ja limsaa. Voi luoja mikä hävetys kun en meinannut saada sitä syömistä loppumaan! Kotimatkan ajattelin vain, mitä kaikkea vielä söisin ja päädyin pitsaan, joka oli pahaa. Todella raivostuttavaa. Mieleni teki myös suklaata, ja ainoa mitä oli saatavilla, eli fazerin patukka sitruunatäytteellä, maistui sekin niin pahalta että heitin sen roskiin ja siitäkös ärsytys vain kasvoi. Kaivoin karkkikaapista vielä lapsille ostetun vaahtokarkkipussin josta pistelin poskeeni reilun puoli pussia, mies kun halusi loput.

Tässä vaiheessa olin jo niin ärsyyntynyt, että en osannut muuta kuin kiukutella ja kaikki vaan ahdisti miljoona kertaa enemmän kuin kertaakaan tällä viikolla. Olin NIIN pettynyt itseeni. Nukkumaankäydessä sydän tahtoi taas tulla ulos rinnasta, mahaa särki ja oli puoliksi räjähtämäisillään. Kaiken lisäksi kello oli jo 01.27 kun tulin sänkyyn, enkä saanut hyvää asentoa vaikka kuinka pyörin, jalatkin oli levottomat. Ärsytti, ahdisti ja vitutti aivan kaikki.

Näin koko viime yön unia räjähtelyistä, tulipaloista ja hädästä, olin siis jo herätessäni tarpeeksi huonolla tuulella. Kun vihdoin pääsin salille, jaksoin hädin tuskin tehdä crossarilla puolta tuntia. Vähän väliä piti lepuutella ja mietin että tää on ihan paskaa! Keho oli yksinkertaisesti niin tukossa, että mitään en saanut irti vaikka kuinka yritin.
Viimeisenä kävin venyttelyssä. Menin, ajattelematta asiaa, sellaiselle paikalle missä kukaan ei ollut edessäni ja minulla oli suora näkyvyys peiliin. VIRHE! Käytin koko venyttelyajan siihen, että katsoin itseäni peilistä erilaisissa venyttelyasennoissa ja voin näkemästäni pahoin. Yhtä pitkän kuin leveänkin vartalon päällä keikkuu leveä pää ison kaksoisleuan kera, joka pääsi oikeuksiinsa pusertaessani itseäni mitä omituisimpiin asentoihin. Siinä missä voisi olla kokooni nähden isot rinnat, on vain kaksi pientä surkeaa päärynän näköistä juttua ja niiden alla tooooooooooodella valtava mahamakkara, joka pullistuu vartalosta eri suuntiin ja lepää valtavana kasana tukkireisieni päällä. Sillä hetkellä halveksin itseäni todella paljon. Miksi olen tällainen? Miksi en saa otettua tätä kaikkea ylimääräistä pois, joka ei ole minua? Itkettää.